Miksi lantio menee vinoon?
Normaalisti lantio on symmetrisessä asennossa, mutta kaatumisen, liukastumisen tai putoamisen seurauksena toinen lonkkaluu eli suoliluu voi tärähdyksen voimasta kiertyä eteenpäin. Tämä asentomuutos tapahtuu suoliluun ja ristiluun välisessä SI-nivelessä. SI-nivel on muodoltaan satulamainen nivel, jonka asentoa ylläpitävät vahvat nivelsiteet ja nivelpintojen muodot.
Jos käy hyvin, SI-nivelen asento palautuu tärähdyksen jälkeen normaaliksi. Toisinaan nivel jää normaalista poikkeavaan asentoon, jolloin on syntynyt SI-nivelen virheasento eli SI-nivelen dislokaatio, jota kansankielellä voi sanoa "lonkan nyrjähdykseksi" tai kansanparantajan termein SI-nivel on "poissa paikaltaan". Tällöin lantio on epäsymmetrisessä asennossa ja sen vaikutukset heijastelevat koko kehoon.
Minkälaisia oireita SI-nivelen dislokaatio aiheuttaa?
Näkyvinä muutoksina ihmisessä voidaan havaita hieman vino asento, olkapäät voivat olla eri korkeudella ja usein ihmisellä väitetään olevan eripituiset jalat, vaikka näin ei tosiasiallisesti olisikaan.
Tyypillinen oire ovat toispuoleiset kivut. Lonkka voi olla kipeä ja sen liikerata rajoittunut, mutta eri kuvantamismenetelmillä tutkittaessa mitään ei ole vialla. Usein ihmiset kuvailevat tuntemuksiaan siten, että kaikki ongelmat ovat vain toisella puolella kehoa.
Jos tutkittaessa havaitaan ns. toiminnallinen skolioosi, syynä voi olla lantiosta saakka lähtevät kireydet. Samaan kategoriaan voidaan laskea myös toistuvat noidannuolet ja nikamalukot.
Lantion epäsymmetriä heijastelee myös jalan nivelistön ja jänteiden kautta. Jalkaan kohdistuva vääntö voi kipeyttää polven, nilkan tai akillesjänteen ja voi synnyttää plantaarifaskiitiksi diagnosoidun kantakalvon tulehduksen.
Oireet voivat ilmetä vasta pitkän ajan kuluttua
Alkuperäinen vamma on voinut sattua hamassa menneisyydessä ja jättänyt jälkeensä vain SI-nivelten epäsymmetrian ja sitä kautta epätasaisen kuormituksen.
Kun ihminen alkaa harrastaa liikuntaa, vinon lantion aiheuttamat ongelmat alkavat tulla esiin. Samoin käy, jos on jokin erityisesti kehoa kuormittava harjoitus tai työtehtävä.
Omalla kohdallani oli vielä yksi mielenkiintoinen havainto. Vahingossa huomasin, että nivuskipu ei vaivannut, jos juoksin alustalla, joka vietti vasemmalle. Kun myöhemmin aloin uudestaan käydä lenkillä en pystynyt juoksemaan oikealle viettävällä alustalla kuin hetken. Nykyisin, kun olen enimmän aikaa suorassa, voin juosta kummalla puolen tietä tahansa.
Miten hoitaminen auttaa vinon lantion ongelmiin?
Mestarikansanparantaja Jouko Holma opetti minulle kuinka tutkitaan ja hoidetaan lantion alueen ongelmia. Hoitamisen perusta lepää siinä, että tietää millä tavalla lantio on virheasennossa. Jos sitä ei tiedä, hoitaminen on hakuammuntaa ja tulokset voivat olla heikot.
Useimmat huomaavat eron jo vastaanotolla.
Lantion asennon korjaaminen helpottaa oloa nopeasti.
Varaa aika – selvitä onko syy lantiossa
Myös pahan päivän varalle annetut ohjeet toimivat hyvin.
Itselläni on tapana alkututkimuksen jälkeen näyttää asiakkaalle minkälaisessa asennossa lantio on ja miten se vaikuttaa jalan ja selän lihasten jännityksiin ja jalan asentoon. Sitten annan asiakkaan valita laitanko lantion suoraan vai opetanko asiakkaalle liikkeet, jotka oikaisevat virheasennon.
Ovatko hoitamisen tulokset kestäviä?
Lantion suoran asennon pysyvyys riippuu lantion nivelsiteiden kunnosta ja SI-nivelpintojen yksilöllisestä rakenteesta.
Joillakin ihmisillä lantion vino asento palautuu helposti, kun taas toinen voi tehdä melkein mitä tahansa ja lantio pysyy suorassa. Tästä syystä opetan asiakkailleni tehokkaat itsehoitoliikkeet, jos he näin haluavat.
Tähän liittyy myös antamani neuvo levätä hoidon jälkeen ainakin pari päivää ja olla varovainen seuraavat pari viikkoa. Nivelsiteiden kiristymiseen saattaa joskus kulua kuukausia. On hyvä myös välttää muita kuin ohjaamiani voimisteluliikkeitä. Vaikka joku liike omasta mielestä tuntuukin hyvältä ja helpottavalta, se saattaa olla juuri se liike, joka vie lantion uudestaan vinoon.
Asiakas tuli luokseni toispuoleisen selkäjumin takia. Syy oli SI-nivelen virheasento. Hoidosta lähtiessä hän oli suorassa, jonkin verran lihakset vielä kiristelivät.
Kuukauden kuluttua hän tuli uudestaan ja oli jälleen vinossa. Tämä toistui pari kertaa ja sitten paljastui, että kotiin päästyään hän teki venytyksen, joka tuntui hyvältä kireällä puolen. Pyysin häntä toistamaan liikkeen. Sen jälkeen hän oli jälleen vinossa. Ehdotin, että kyseistä venytystä ei kannata tehdä.
Kuukauden kuluttua pääsin tarkistamaan tilanteen. Lantio oli pysynyt suorassa.
Onko tukivyöstä apua?
Jos sattuu omistamaan joustavan lantion tukivyön, sen käyttäminen silloin, kun oireet haittaavat erityisesti, helpottaa oloa. Vyön toimivuus perustuu siihen, että se itse asiassa vääntää lantion yleisryhtiä paremmaksi ja näin helpottaa alaselän lihasten työtaakkaa. Olen huomannut, että tällä keinolla alaselän lihakset saattavat rentoutua lähes normaaleiksi. Se ei kuitenkaan poista vaivan juurisyytä eli dislokaatiossa olevaa SI-niveltä.
Tukivyöhön liittyy pieni ongelma siinä muodossa, että hyvää lantion tukivyötä on nykyisin todella vaikea löytää. Urheiluliikkeessä paras tarjolla ollut tukivyö maksoi viimeksi sellaista etsiessäni reilut sata euroa, mutta kyseinen vyö ei vakuuttanut minua siinä määrin, että olisin ostanut sen.
Useita edullisia tukivöitä olen ostanut Saksasta, alkuperämaa lienee Kiina. Niiden laatu on enimmäkseen heikko, mutta jos näkee vaivaa ja parantelee niitä, niin niistä voi saada pitkäikäisen ja kelvollisen tukivyön.
Lantion vinous on korjattavissa
Kun syy löytyy, myös oireet saadaan usein pois. Tutkimisen jälkeen pystyn heti kertomaan, mistä on kyse ja mitä asialle voidaan tehdä.
Varaa aika