Arvin polvi ei kestänyt kävelyä
Arvi oli kipeyttänyt jalkansa. Vihlova hieman epämääräinen kipu ilmeni Arvin nostaessa jalkojaan autoon tai autosta. Kipu salli vain noin kymmenen metrin kävelyn. Tämän lisäksi polvessa oli jatkuvaa särkyä.
Tavanomainen fysioterapia
Arvi meni terveyskeskukseen, josta lääkäri passitti hänet ilman sen mittavampia tutkimuksia fysioterapiaan. Fysioterapiassa Arvin jalkaa tutkittiin ja hänelle alettiin antaa jalkaan ultraääni- eli US-hoitoa (lämpöhoito) ja sähköhoitoa. Seitsemän käynnin jälkeen jalka oli aivan yhtä kipeä kuin ennenkin. Tässä vaiheessa Arvi joutui keskeyttämään hoidon pariksi kuukaudeksi.
Ratkaisuna passiivinen venytys
Kun Arvi tuli muutaman kuukauden kuluttua uudestaan fysioterapiaan, hänet ohjattiin kuntohoitajaopiskelijan (minähän se) potilaaksi. Tutkin Arvin jalat ja huomasin, että jalkojen takaosan lihakset olivat hyvin kireällä. Potilaan tutkimisessa neuvonut fysioterapeutti ehdotti, että jalkoihin kannattaisi antaa ultraääntä ja sähköhoitoa.
En noudattanut ohjetta, vaan ensitöikseni hieroin jalat. Tämän jälkeen tein Arvin jalkojen takaosiin passiivisia venytyksiä, mikä tarkoittaa sitä, että potilas makasi hoitopydällä mahdollisimman rentona, kun minä taivuttelin jalkoja venytysasentoon.
Lopputulos kolmella hoitokerralla
Ensimmäisen hoitokerran jälkeen Arvi huomasi polven olevan vielä kipeämpi kuin aikaisemmin. Saman päivän iltana hän kuitenkin yht'äkkiä tajusi, että pitkään vaivannut särky oli kadonnut. Toisen hoitokerran jälkeen Arvi huomasi, että jalka kipeytyy vain, jos hän seisoo liian pitkään kovalla betonilattialla. Kolmannen hoitokerran jälkeen polvi oli tervehtynyt kokonaan.
Fysioterapiassa hoitoja annetaan kokemusteni mukaan mielellään erilaisilla laitteilla. Mutta kuten tässäkin nähdään, nopeampi ja vaikuttavampi tulos voidaan usein saavuttaa tarttumalla härkää sarvista ja puuttumalla suoraan niihin asioihin, jotka näyttävät olevan ongelman takana.
Urheilutaustani takia aavistelin onnekkaasti, että Arvin ongelmat johtuivat kireistä lihaksista, mikä ainakin hoidon vaikuttavuuden perusteella piti paikkansa. Toisaalta tiesin, että aiemmat fysikaaliset hoidot eivät olleet tehonneet.
Veikon kipeä, rutiseva polvi
Veikon polvi oli ollut kipeä jo jonkin aikaa ja tilannetta vain pahensi työpaikan kovalla lattialla seisominen. Kivun lisäksi polvesta kuului rutinaa ja polven alueella oli hieman turvotusta. Käynti lääkärillä ei johtanut minkäänlaisiin toimenpiteisiin – Veikkoa neuvottiin syömään särkylääkettä.
Veikko ei tullut hoitooni kipeän polvensa takia, vaan hoidattamaan kipeytyneitä hartioitaan. Niskan ja hartiaseudun käsittelyn jälkeen aivan hoidon loppuvaiheissa puhe siirtyi Veikon kipeään polveen. Voisiko sille tehdä mitään?
Aikaa ei ollut paljoa käytettävissä, mutta annoin polveen kuitenkin mobilisoivaa hierontaa muutaman minuutin ajan tavalla, jonka olin oppinut jäsenkorjauskurssilla. Rutina tuntui hellittävän ja polvea alkoi kuumottaa. Kipukin väheni.
Seuraavana päivänä polvikipu oli ollut kovempi kuin aiemmin, mutta se alkoi vähetä iltaa kohden, kunnes katosi kokonaan. Sen jälkeen polvessa ei ole ollut kipua eikä rutinaakaan.
Irja nyrjäytti polvensa kaupungilla
Irjan polvi oli yllättäen kipeytynyt kauppamatkalla otettujen juoksuaskeleiden jälkeen. Hän ei ollut aivan varma, oliko hän astunut pahasti tai muuten horjahtanut, mutta yht'äkkiä polvessa oli alkanut tuntua kipua, joka ensin paheni ja sen jälkeen oli pysynyt samanlaisena jo useita viikkoja.
Tutkiessani polvea huomasin, että polven koukistaminen tuotti kipua ja sääriluu kiertyi aavistuksen polvea taivutettaessa. Kipualue ja siihen liittyvät havainnot viittasivat siihen, että polvi oli kansanparannustermeillä ilmaistuna sijoiltaan.
Laitoin polven paikalleen, jonka jälkeen polvi alkoi taas koukistua ilman kipua. Hoidettaessa ei tässäkään tapauksessa tyydytty vain polven alueen tarkasteluun, vaan samalla kertaa käytiin läpi koko keho. Hoitamisen aikana polvessa oleva särkykin alkoi lievittyä.
Polvikipua on monenlaista. Useimmiten käsittely vähintäänkin lievittää kipua joksikin aikaa. Toisinaan polven kipu juontaa juurensa jalan tai lantion virheasennoista. Silloin polven käsittelyllä ei tunnu olevan paljoakaan merkitystä, sen sijaan esimerkiksi lantion alueen käsittely saattaa poistaa kivut kokonaan! Sama pätee myös nilkan ja kantapään kipuihin.
Hoitotyön vaikeus on siinä, että olemme tottuneet hoitamaan pelkkää kipua tai sitä aluetta, jolla kipu ilmenee. Kivun varsinainen aiheuttaja voi kuitenkin olla aivan muualla.
Kaikki hoitovaihtoehdot sisältävät koko kehon tutkimisen ja yksilöllisen käsittelyn.