Holman menetelmä

 

Kansanparantaja Jouko Holman menetelmä ja lähestymistapa kehon kiputilojen hoitamisessa on siksi erilainen kuin kellään muulla tapaamallani hoitoalan ihmisellä, että kutsun tätä menetelmää hänen omalla nimellään.
käsittelytekniikat
Itsehoito

Koko keho kuntoon

Holman menetelmän idea on siinä, että ihmistä ei "paloitella" yhä pienempiin osiin, vaan keskitytään ajattelemaan ihmistä jakamattomana kokonaisuutena, jonka piirissä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vaikka potilaan ainoa oire olisi kipeä polvi, hänet hoidetaan kokonaan. Ajatuksena on palauttaa keho normaalin toiminnan kannalta parhaaseen mahdolliseen asentoonsa. Tämän myötä keho rasittuu tasapuolisemmin kuin aikaisemmin ja toispuoleisista rasituksista aiheutuneet kivut ja vaivat katoavat.

Potilaan ensimmäinen tutkiminen tapahtuu jo siinä vaiheessa, kun hän astuu ovesta sisään. Siinä vaiheessa voi huomata mahdollisen ontumisen, lantion vinouden, selän ryhdissä olevat poikkeamat ja olkapäiden asennon.

Käytännössä hoitaminen tarkoittaa koko kehon läpikäyntiä ja tarkistamista. Nivelten lukot vapautetaan ja lihakset käydään tunnustellen läpi. Käsittelyn edetessä tunnustellaan myös hermojen kireyksiä, sillä harvoin lihas itsessään on jännittynyt, vaan merkittävän liikajännityksen taustalla on hermo. Käsittely aloitetaan jaloista ja viimeisenä on vuorossa olkapäät ja niska.

Holman menetelmässä kehon keskipisteen eli lantion alueen merkitys on hyvin keskeinen. Tämä johtuu siitä, että varsin usein kehon mitä erilaisimpien kiputilojen taustalla on lantion vino tai kiertynyt asento.

Käsittelytekniikat

Käsittelytekniikat ovat yksinkertaisia koostuen venytyksistä, paineluista ja nivelen oman liikeradan mukaisista liikkeistä. Käsittelyssä ei ylitetä nivelten fysiologisia liikelaajuuksia.

Niskan alueen hoidossa on huomioitavaa, että siinä ei tehdä kaularangan kiertomanipulaatiota, koska se on vaarallinen liike - ei niinkään luiden ja nivelsiteiden kannalta, vaan nikamavaltimoiden venymisen takia. Kalkkeutuneesta nikamavaltimosta voi nimittäin rajun venytyksen seurauksena irrota kappaleita verenkiertoon.

Kipujen syyt ovat useimmiten muualla kuin kivun esiintymisalueella.

Esimerkki

Potilas tuntee kipua vasemmassa polvessa ja lonkassa. Hoidettaessa havaitaan, että vasen puoli lantiosta on "pettänyt" ja vasen lonkka on poissa paikoiltaan. Yllättäen hoidettaessa ilmenee, että kipeä polvi ei olekaan vasen, vaan oikea, jonka piti olla "terve". Vasemmassa polvessa ei potilaan hämmästykseksi tunnu juuri lainkaan kipua. Sen sijaan oikea polvi ei taivu ja on kipeä.

Miten selittyvät potilaan tuntemat oireet? Hän on alitajuisesti varonut alunperin vaivannutta oikeaa polveansa, jolloin hän on rasittanut vasenta jalkaansa enemmän. Siitä syystä vasemmassa polvessa ja lonkassa tuntuu ylirasituksesta aiheutuvaa kipua. Lonkan kipua aiheuttaa myös lonkkanivelen virheasento, joka rasittaa lonkan alueen lihaksia tavallista enemmän.

Miksi sitten oikea polvi on kipeä? Vasemman puoleinen SI-nivel on lukossa ja poissa paikaltaan. Miksi näin on, ei ole tiedossa. Usein tähän vaaditaan jonkinlainen kolhu, kuten kaatuminen. Tämä lantion vasemmalla puolen oleva häiriötila on johtanut oikean jalan ylirasitukseen, joka on aikaa myöten johtanut oikean polven lievään lukkoon (jäykkyys => liikerajoitus kivun takia).

Tässä tapaukessa kipuja ei vielä ilmennyt selässä, mutta alaselän asento viittasi siihen, että "selittämättömät" ja varmaankin "välilevyperäisiksi" tai "kulumista aiheutuviksi" myöhemmin diagnosoitavat kivut olisivat alkaneet jossain vaiheessa.

Kuten niin usein, potilas ei edes maininnut hartian alueen lievempiä oireita, koska vasemman jalan kivut veivät hänen huomionsa.

Itsehoito

Holman menetelmällä ei tehdä ihmeitä, vaikka parantuminen kivuista usein aluksi siltä vaikuttaakin. Kysymys on loppujen lopuksi "yksinkertaisesta" kehon mekaanisesta toiminnasta. Käsittelyssä kehon mekaniikka pyritään "säätämään" normaaliksi, mutta ilman potilaan omaa panosta lopullista parantumista ei tapahdu.

Kireät lihakset pyrkivät vetämään niveliä vanhoihin totuttuihin asentoihin. Toisaalta löystyneet nivelsiteet sallivat tämän. Ihmiset myös "pahoinpitelevät" kehoansa väärillä asentotottumuksilla.

Potilaalle opastetaan joitain aivan tavallisia venytysliikkeitä, joiden avulla hän voi itse vaikuttaa siihen, että nivelet pysyvät niille tarkoitetuissa asennoissa. Samoin joitain lihaksia on usein myös vahvistettava tai niiden toimintaa aktivoitava. Vahinkojen varalta potilaalle opastetaan myös liikkeitä, joiden avulla hän voi itse palauttaa nivelensä ojennukseen. Tähän tosin vaikuttaa potilaan taidot ja se, ovatko lihakset lovin kireällä.

Silloin, kun puhutaan nivelsiteistä, niiden lopullinen parantuminen voi viedä kuukausia. Tästä syystä on suositeltavaa, että toipilas pyrkii välttämään tiettyjä liikkeitä jonkin aikaa. Kriittisin aika on hoitoa seuraavat neljä vuorokautta. Seuraava vaihe toipumisessa vie muutamia viikkoja - ja viimeinen vaihe siis kuukausia. Kivuista useimmat pääsevät onneksi eroon kuitenkin hyvin nopeasti.