Lantion ja lonkkien virheasennot

Lantion kallistuminen eteenpäin

Joskus ongelmia aiheuttaa lantion eteenpäin kallellaan oleva asento. Toisinaan se voi johtua siitä, että suoliluut – toinen tai molemmat – ovat virheasennossa kallistuneina eteenpäin. Tämän seurauksena myös lantion takaosan muodostava ristiluu kallistuu ja alaselän notko syvenee. Tämä tila altistaa alaselän nikamansiirtymille. Oireina voivat olla epämääräiset alaselän kivut ja alaselän väsyminen, joka voi tuntua myös poltteena alaselässä.

Kivut johtuvat osittain siitä, että kehon painosta liian suuri osa jakautuu alaselän nikamien välisten fasettinivelten varaan. Tämän voi huomata siitä, että alaselän nikamien okahaarakkeet voivat tuntua sormin painelemalla aroilta. Toinen syy kivuille voi johtua lihaksista, jotka rasittuvat huomattavasti, kun ne yrittävät ylläpitää kehon pystyasentoa, sillä lantion mukaan menevä yläkeho joutuisi olemaan melkoisesti kallellaan eteenpäin. Tätä voi testata ottamalla tukevasti kiinni itseään lantion sivuista ja vääntämällä lantiota suoraan – jos alaselän kireys katoaa tällä tuennalla, niin mitä ilmeisimmin oireet johtuvat liian kovaan rasitukseen joutuvista lihaksista ja perimmäisin syy tälle on lantion virheasento.

Tähän ongelmaan voi saada apua, jos ahkerasti tekee harjoituksia, joilla aktivoidaan lantion ylläpitäviä lihaksia. Lantion ympärille asetettavan tukivyön rentouttava ja oloa helpottava vaikutus perustuu siihen, että tukivyön etuosa painaa suoliluiden etureunoja taaksepäin ja vastaavasti tukivyön takaosa antaa ristiluulle painetta eteenpäin eli tukivyö tukee lantion pystympään asentoon antaen aiemmin asentoa ylläpitäneiden lihasten levätä.

SI-nivelen virheasento näkyy lantion vinoutena

SI-nivelen virheasento eli suoliluiden virheasento on voinut syntyä jo kauan sitten jonkin voimakkaan iskun, kaatumisen, liukastumisen tai putoamisen seurauksena. Kokemusten mukaan vino lantio johtuu harvemmin siitä, että jalat olisivat erimittaiset. Sen sijaan jalat saattavat näyttää erimittaisilta, kun keho pyrkii mukautumaan vinossa olevaan lantioon.

  • Kehon kuorma jakautuu SI-nivelten kautta lantion ja sitä kautta alaraajojen varaan. Kun SI-nivel on virheasennossa, paino jakautuu enemmän terveen nivelen puolelle. Siitä syystä oireet voivat tuntua enemmän terveellä puolella ja johtuvat terveen puolen ylirasituksesta.
  • Oireet saattavat alkaa vasta vuosia alkuperäisen vamman jälkeen ts. oireet muuttuvat ajan kuluessa erilaisiksi kuin ne olivat alunperin.
  • Kipuja voi esiintyä selän, lonkan, polven ja nilkan alueella sekä tuntua erilaisina lihaskireyksinä ja lihasten arkuutena.
  • Selkärankaan lantion virheasento tuo vinottaista ja kiertävää rasitusta. Tämä havaitaan usein ns. toiminnallisena skolioosina eli selkärangan kiertymisenä liikkeessä.
  • Selkärankaan kohdistuva rasitus synnyttää usein myös nikamalukkoja ja tämän kautta oireita käsien, olkapäiden ja hartioiden alueelle.
  • Näkyvinä muutoksina ihmisessä voidaan havaita hieman vino asento, olkapäät voivat olla eri korkeudella ja usein ihmisellä väitetään olevan eripituiset jalat, vaikka näin ei olisikaan.

Nopein tapa saada apu tähän ongelmaan on varata aika vastaanotolta ja käydä hoidossa, jossa lantion virheasento korjataan. Itselläni on tapana opastaa asiakkaille myös itsehoitoon sopivia liikkeitä, joiden avulla asiakas voi tarvittaessa myös itse oikaista itsensä – tosin tämä vaatii jo jonkin verran itsekuria ja opettelua, mutta liikkeet toimivat melko hyvin. Joissain lantion virheasennoissa itsensä oikaiseminen on erittäin vaikeaa kokeneemmallekin voimistelijalle (nim. omakohtaista kokemusta!). Väliaikaista helpotusta tuo myös tukivyön väliaikainen ja ajoittainen käyttö.

Joillakin ihmisillä lantion vino asento palaa takaisin melko helposti, kun taas toinen voi tehdä melkein mitä tahansa eikä vino asento enää palaa. Etukäteen onkin vaikea arvata, kenen täytyy olla hoidon jälkeen varovainen ja kuka voi huolettomasti tehdä mitä vain. Siitä syystä ehdotan jokaiselle asiakkaalleni, että nämä olisivat hoidon jälkeen jonkin aikaa varovaisia ja jättäisivät vaikka pariksi viikoksi ohjatut jumpat ja muut harjoitukset väliin. Ja oikeastaan ei kannattaisi tehdä mitään muita voimisteluliikkeitä kuin niitä, joita olen hoitamisen yhteydessä opettanut. Kun keho on riittävästi toipunut, se alkaa kyllä useimmissa tapauksissa taas sietämään mitä ihmeellisimpiä vääntöjä. Tähän oikeastaan vaikuttaa kaksi asiaa: pää ja kroppa. Päässä on kuva siitä, mikä aivojen mielestä on kehon oikea asento. Tämän kuvan muokkaantuminen voi ottaa jonkin verran aikaa, mutta suorassa olevan kehon sopiva rasittaminen on sopivaa oman pään ohjelmointia. Kehossa taasen vaikuttavat esimerkiksi nivelsiteiden ja erilaisten kalvojen kireydet. Nivelsiteiden kiristyminen voi viedä kuukausia.

Lonkkien virheasento

Lonkkanivelten virheasennot ovat useimmiten yhteydessä lantion virheasentoon. Lonkkanivelen asennon säätämisellä ihminen mukautuu lantion vinouteen. Ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi on paljon ihmisiä, joilta toinen lonkka on kulunut niin pahasti, että sen tilalle on jouduttu laittamaan tekonivel. Oireina ovat lonkan alueen kivut, liikerajoitukset ja jalkojen tuntuminen eripituisilta.

Lonkkien virheasennon korjaamiseksi riittää lähes mikä tahansa voimisteluliikesarja, jossa lonkkanivel liikkuu eri suuntiin. Myös vastaanotolla opastamani voimisteluliikesarjan tekeminen säätää lonkat hyvään symmetriseen asentoon.