Kuntohoitaja
Timo Maaranen
Ajanvaraus 041 440 80 92
Viimeisin lisäys
9.7.2007
Moni ihminen kärsii jossakin vaiheessa elämäänsä olkapäihin liittyvistä liikerajoituksista tai kiputiloista. Tuntuu siltä, että se kuuluu alaselän ja niskan kipujen ohella kolmen yleisimmän vaivan joukkoon.
Törmättyäni riittävän usein tilanteisiin, joissa pelkästä hieronnasta ei ollut apua olkapäiden hoidossa, aloin tutkia asiaa tarkemmin. Hyvään vauhtiin oppimisessa pääsin käytyäni jäsenkorjauskurssin - joka siis nimestään huolimatta ei liity proteesien korjaukseen, vaan nivelten käsittelyyn.
Niin Antti ajautui terveyskeskuksen fysioterapiaan, jossa olin harjoittelijana. Tutkimuksessa selvisi, että kipu estää käden nostamisen vaakatasoa ylemmäs, mutta liike onnistuu, jos samanaikaisesti venytetään olkapäätä vyön avulla. Minkäänlaista särkyä kädessä ei ollut. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, Antti kertoi, että vaiva oli ollut hänellä niin kauan kuin hän kykeni muistamaan - siis kymmeniä vuosia. Sama ongelma oli ollut hänen isällään ja tämä oli vienyt sen mukanaan hautaan.
Anttia oli tutkittu aiemminkin ja silloin oli havaittu, että olkapäähän oli keräytynyt kalkkia. Olkapäätä hierottiin, liikuteltiin ja siihen annettiin lämpöhoitoja. Viiden hoitokerran jälkeen olkapää oli aivan samanlainen kuin ennenkin. Fysioterapeuttikaan ei keksinyt sopivaa hoitoa, vaan ehdotti rohkeasti, että ehkä tässä tapauksessa vain leikkaus auttaisi. Selvästikin supraspinatuksen jänne jäi puristuksiin olkapäätä kohotettaessa.
Olisi hienoa, jos voisi sanoa, että hoito onnistuu aina. Niin vain ei ole. Hoidon onnistumiseen vaikuttaa muun muassa hoitajan kokemus ja taito - ja tietysti vaiva. Olen käsityöläinen ja tässä ammatissa ei ikinä tule valmiiksi.
Antin tapasin opiskeluaikoinani ja hän oli ensimmäinen olkapääkipuinen henkilö, jota olen hoitanut. Sittemminkin olen useasti miettinyt, miten avuttomaksi peruskoulutus jätti esimerkiksi kuntohoitajan. Saman ilmiön olen huomannut myös fysioterapeuteissa ja lääkäreissä. Opettelimme anatomiaa - luita, jänteitä, lihaksia ja lihasten toimintaa eri liikkeissä. Kävimme läpi raajojen liikeratoja, mutta silti emme saaneet tietää, miksi käsi ei liiku niinkuin pitäisi. Siis mikä estää liikkeen?
Hieronnan päätteeksi otin olkapään lähempään tarkasteluun. Silmämääräisesti olkapäässä ei ollut mitään vikaa. Tunnustelemalla havaitsin lievää kipua olkapään etupuolella. Yritin nostaa kättä eteenpäin ja ylöspäin, jolloin voimakas kipu katkaisi liikkeen, kun käsivarsi oli olkapään tasolla. Liikutin kättä ulkokierrossa hieman sivulle, alas ja uudestaan ylös ja annoin painovoiman venyttää kättä. Vaikka rintalihakset eivät olleetkaan kovin kireät, aiheutti venytys lievää kipua olkapään etupuolella, mutta myös takapuolella. Kipu hellitti muutaman sekunnin kuluttua ja olkapää alkoi tuntua "helpommalta".
Tämän yksinkertaisen hieman venyttävän liikkeen jälkeen olkapää liikkui kivutta ja liikeradat olivat normaalit. Varsin radikaali hoitotulos minuutin hoidolla!
Olkapäiden tehokasta käsittelyä ei opeteta koulussa. Sen sijaan kansanparannusperinteestä löytyy tehokkaita ja yksinkertaisia liikkeitä, joilla olkapäävaivoja voi yrittää parantaa. Suosittu ajatus kansanperinteessä on, että olkanivel on poissa paikoiltaan. Tämä ei tarkoita samaa kuin poissa sijoiltaan, vaan pikemminkin olkapään pientä virheasentoa. Kun virheasento korjataan, hellittää vaiva välittömästi. Ehkä juuri näin kävi Pirkonkin olkapään kanssa. Ehkäpä Antinkin olkapäävaiva johtui olkanivelen virheasennosta?
Hieronnan aikana selvisi, että Pentillä oli myös kipuja olkapäässä ja kipu heijasteli hauislihakseen. Kivut alkoivat pienestä työtapaturmasta, kun hän nosteli raskasta laatikkoa. Lääkärikin oli vaivaa tutkinut ja antanut olkapäähän kaksi kortisonipistosta, mutta niistä ei juurikaan ollut apua. Sitten olkapäätä tutkittiin lisää. Havaittiin, että olkapäähän oli alkanut kertyä kalkkia (mitä tämä sitten tarkoittaakaan?).
Ihmettelin olkapään etupuolella tuntuvaa kipeää "tyynyä", joten tein olkapäähän käsittelyn, jolla kansanparantajat ovat perinteisesti siirrelleet hauiksen pitkän pään jännettä paikalleen. Käsittelyn jälkeen kipeä tyyny oli kadonnut ja käsi liikkui kivutta.