Kuntohoitaja
Timo Maaranen
Ajanvaraus 041 440 80 92
Viimeisin lisäys
9.7.2007
Sähköpostiosoitteeni on tim at kuntonetti.org. Tuosta välilyönnit pois ja miukumauku atin tilalle, niin posti kulkee! Sähköpostia luen harvakseltaan ja vastaaminen kestää yleensä jonkin aikaa - joskus jopa pitkään.
Ajanvarauksiin liittyviä kysymyksiä on turha käydä sähköpostin välityksellä tai tekstiviesteillä! Ajanvaraus käy mutkattomasti soittamalla puhelimeeni 041 440 8092.
Ensimmäinen hoitokerta maksaa tällä hetkellä 70 euroa, jatkohoitojen hinnat sovitaan erikseen. Ensimmäistä käsittelyä varten varaan aikaa noin puolitoista tuntia. Tähän aikaan sisältyy haastattelu, tutkimus, käsittely ja neuvonta. Mahdollisissa jatkokäsittelyissä arvioidaan aiemman hoidon vaikutuksia ja tämän perusteella hoitoa jatketaan.
En käsittele pelkkää polvea, niskaa tai nilkkaa, vaan käsittelen koko kehon kerrallaan.
Käsittely koostuu erilaisista hierovista ja mobilisoivista otteista ja käsittelyn tarkoitus on palauttaa keho mahdollisimman hyvään asentoon.
Käsittelystä on usein apua erilaisissa kiputiloissa, esimerkiksi tenniskyynärpää-, olkapää-, niska-, selkä-, issias-, lonkka-, polvivaivoissa jne.
Käsittelyn lisäksi opastan asiakkaita omatoimisessa harjoittelussa. Tämä koostuu tavallisista yksinkertaisista venytyksistä ja harjoituksista.
Kyllä, sillä olen terveydenhoitoalan koulutuksen saanut ammattihenkilö. Usein tätä asiaa kysyvät ihmiset aprikoivat mielessään, kuinka paljon riskejä tässä hoidossa on. Ne ovat hyvin vähäiset, sillä käytettäviin käsittelytekniikoihin ei sisälly riskialttiita liikkeitä.
Voit pitää hoidon aikana vaatteet ylläsi. Pystyn tekemään käsittelyn vaikka pilkkihaalarin läpi, mutta helpompaa on tietenkin hoitaa yhden vaatekerran läpi. Suositeltava asuste on pitkät joustavat housut ja t-paita tai pusero.
Suurin ryhmä ovat erilaisista selän ja alaraajan alueen ongelmista kärsivät ihmiset. Yleensä heillä kivut ovat pääasiassa alaselän/lonkan/polven alueella. Monilla - varsinkin nuoremmilla - on notkoselkä ja lähes kaikilla on jonkinasteinen SI-nivelen toimintahäiriö. Osalla alaraajat näyttävät olevan erimittaiset ja usein joku muukin hoitoalan henkilö (esimerkiksi lääkäri/hieroja/fysioterapeutti/kiropraktikko) on huomannut tämän.
Toiseksi yleisin syy hoitoon hakeutumiseen ovat olkapään kivut ja liikerajoitukset sekä kyynärpäävaivat.
Usein jo yksi käsittely auttaa huomattavasti. Jatkokäsittelyn tarve syntyy, jos esimerkiksi käsittelyssä oikaistu lantio palaa vanhaan asentoonsa ja alkaa aiheuttaa uudestaan kipuja. Toisaalta lienee ymmärrettävää, että jopa kymmeniä vuosia vaivanneista virheasennoista johtuneet kivut eivät välttämättä parane hetkessä. Usein ehdotan asiakkaalle, että tämä varaisi myös toisen ajan, jolloin ensimmäisen hoitokerran vaikutuksia on mahdollista arvioida ja tarkistaa onko keho pysynyt hyvässä asennossa.
Monilla kivut saattavat hellittää kokonaan jo hoidon aikana, kun lantio on oikaistu ja keho on suorassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että keho olisi jo terve, vaan kehon hyvä asento mahdollistaa toipumisen. Hoidon jälkeen onkin syytä välttää kurkotteluja ja erilaisia kiertoliikkeitä sekä noudattaa hoidon aikana annettuja ohjeita (voit tarkastella niitä myös täältä).
Hoidon jälkeen voi esiintyä käsittelyarkuutta ja lihakset voivat kiristellä, sillä lihaksien tottuminen uusiin asentoihin vie jonkin aikaa ja aluksi ne pyrkivät vetämään kropan takaisin vanhaan asentoon. Lihaskireyksiin auttaa venyttely ja jos on mahdollista, kevyt hieronta esimerkiksi selän pitkille lihaksille tekee hyvää. Kotona hieronta onnistuu mainiosti niin, että hoidettava istuu tuolilla ja nojaa kyynärpäillä polviinsa ja joku toinen samalla hieroo kevyesti rangan vierustoja. Kannattaa tutustua hoidon jälkeisiin ohjeisiin!
Kyllä. Periaatteessa syöpäpotilaita ei pitäisi hoitaa käyttämilläni menetelmillä ellei lääkäri ole varta vasten antanut tähän lupaa. Urani aikana olen tietääkseni hoitanut ainakin kolmea asiakasta, joilla oli syöpä. Lääkärin mielestä hoitamiselle ei ollut mitään estettä.
En hoida kuin poikkeustapauksissa ihmisiä, joilla on vaikea nivelreuma tai osteoporoosi tai molemmat. Näissä tapauksissa yleensä vain teen arvion tilanteesta ja korkeintaan rentouttelen lihaksia.
Selkäydinkanavan ahtaudesta johtuviin oireisiin hoito ei auta (lääkärin tutkimusten perusteella tekemässä diagnoosissa mainitaan spinaalistenoosi - tätä diagnoosia tuskin tehdään pelkkien oireiden perusteella). Kokemuksieni mukaan oireet pahenevat hoidettaessa joko pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa.
Flunssaisia ja kuumeisia asiakkaita ei kannata hoitaa. Jos flunssa iskee - peruuta hoitoaika!
Hoitoaikaa varatessa kannattaa ehdottomasti kysyä onko itsellä oleva jokin sairaus este hoitamiselle.
Tulehtuneen alueen käsittely on kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Toisaalta tulehtunutta ja ärtynyttä aluetta voi joissain tilanteissa käsitellä, jos aluetta käsitellään hoidon yhteydessä esimerkiksi jääpussilla tai kylmällä kääreellä.
Tulehduksen havaitseminen on ilmeisen vaikeaa. Lukuisissa tapauksissa asiakkaille on sanottu, että jokin alue on "tulehtunut", mutta kuitenkaan käsittely ei ole pahentanut tilannetta, vaan "tulehdus" ja kivut ovat päinvastoin kadonneet. Tästä päätellen kaikki tulehduksiksi mainitut kipukokemukset eivät sittenkään ole tulehduksesta johtuvia tai tulehdusreaktio oli lievempi kuin mitä oli ajateltu.
Hyvin usein sanotaan, että alaselän/lonkan/alaraajan kivut johtuvat välilevynpullistumista. Näin saattaa monissa tapauksissa ollakin! Se ei kuitenkaan estä hoitoa, sillä hoidettaessa lannerangan nikamia ei painella tai kierrellä. Sen sijaan lantion parantunut asento (ryhti) on usein vähentänyt kipuja tai jopa poistanut ne kokonaan. Tällöin herää kysymys aiheutuivatko kivut ylipäätään "pullistumasta".
Jäsenkorjaus on nimitys hoitomenetelmälle, joka on syntynyt suomalaisen kansanparannustaidon hedelmänä. Siinä pyritään palauttamaan tuki- ja liikuntaelimistön toiminta normaaliksi. Mistään hokkus pokkuksesta ei ole kysymys, vaan yksinkertaisesti nivelten ja niitä ympäröivien kudosten hienovaraisesta käsittelystä.
En ole jäsenkorjaaja enkä tee niin sanottua jäsenkorjausta, vaikka olenkin käynyt jäsenkorjauskurssin. Olen kuntohoitaja ja käytän työssäni mm. jäsenkorjauskursseilla oppimiani asioita yhtä hyvin kuin myös kokemuksen kautta hyväksi havaittuja hoitomenetelmiä. Tutkin lähes jatkuvasti oman alani kirjallisuutta ja pyrin näin kehittämään ammattitaitoani edelleen.
Aikanaan kansanparantajat vastasivat pääosin ihmisten erilaisten vaivojen parantamisesta, tosin heitä ei silloin kutsuttu välttämättä nimellä kansanparantaja. Usein heidän toimintaansa liittyi taikauskoon perustuvia elementtejä, jotka toimivatkin hyvin, kun potilaat uskoivat heitä. Niinpä parannusohjeet saattoivat sisältää mitä ihmeellisimpiä ohjeita: parannettavan piti muiden parannusmenetelmien lisukkeena esimerkiksi kiertää sauna takaperin kolme kertaa tai tehdä muita vastaavia temppuja. Useimmiten parannuksessa käytettiin kuitenkin yrteistä ja silloisista apteekeista saaduista aineista valmistettuja lääkkeitä ja voiteita. Jotkut kansanparantajat olivat syvällisesti perehtyneet oman aikansa varsin rajalliseen lääketieteelliseen tietoon ja jotkut heistä olivat erittäin taitavia eläinlääkäreitä.
Nykyisin sanalla kansanparantaja viitataan mielestäni henkilöön, jolla ei ole muodollista lääketieteellistä tai hoitoalan koulutusta, mutta joka kuitenkin työskentelee joko sivutoimisesti tai päätoimisesti hoitotyössä ja yleensä itsenäisenä yrittäjänä. Kansanparantaja saattaa olla työssään taitava ja käyttää hoidossaan perusteltuja ja turvallisia työmenetelmiä.
Itse olen oppinut taitavalta kansanparantajalta monia hyviä hoitomenetelmiä, jotka perustuvat hyvin pitkälle niihin taitoihin, joita olen saanut mm. koulutuksessani. Eroavaisuudet ovat lähinnä siinä, miten hoidetaan. Koulutuksen perusteella hoidettiin kipeää aluetta, kansanpararantajalta saadun opin mukaan kannattaa hoitaa koko keho. Koulutuksessa yritettiin oppia tutkimaan mm. ryhtivirheitä, mutta jostain syystä opettajat eivät osanneet selkeästi kertoa, mihin täytyy kiinnittää huomiota. Kansanparantaja kertoi, miten käytännössä voi huomata ryhtivirheet. Koulutuksessa kukaan ei opettanut, miten ryhti- ja asentovirheisiin voisi vaikuttaa. Kansanparantaja näytti, kuinka joitain kehon virheasentoja voi käytännössä korjata auttamalla niveliä oikeisiin asentoihin tai lihaskireyksiä helpottamalla.
Kansanparantajan näkemysten ja opastuksen avulla olen oppinut entistä paremmin hyödyntämään tietoja ja taitoja, joita koulutus ja käytännön työ olivat jo aikaisemmin antaneet.