Eripituiset jalat

5.9.2006

Melko usein ihmisiä hoitaessani saan kuulla, että joku toinen hoitoalan ihminen on huomannut, että asiakkaan jalat ovat eripituiset. Tämän olen itsekin havainnut. Useimmilla selkä- tai lonkkakivuista kärsivillä ihmisillä jalat näyttävät aluksi olevan eripituiset. Kuitenkin, kun koko keho on käsitelty, lantio mahdollisesti oikaistu ja lonkat palautettu paikalleen, jalat ovat useimmilla täsmälleen samanpituiset! Itseasiassa olen viimeisen seitsemän kuukauden aikana käsitellyt vain kolmea sellaista ihmistä, joilla toinen jalka on todellisuudessakin ollut toista lyhyempi (ainakaan hoito ei siihen vaikuttanut kuin korkeintaan vähentäen pituuseroa).

Alaraajojen näennäinen pituusero johtuu useimmiten lonkista ja lantiosta, mutta myös polven vammat vaikuttavat asiaan. Lihaskireydetkin voivat "lyhentää" jalkaa jonkin verran. Suurin jalkojen pituusero, joka käsittelyssä on kadonnut on tähän mennessä ollut noin neljä senttiä - en itsekään uskonut, että jaloista tulisi samanpituiset, mutta niin vain kävi. Yleisimmin näennäinen "pituusero" on muutamasta millistä reiluun senttiin.

Arto

Artolla (n. ~40 v.) on ollut selkävaivoja oikeastaan vasta viimeiset pari vuotta. Erilaiset hoidot ovat auttaneet kipuihin vain väliaikaisesti. Sitten lääkäri huomasi, että Arton jaloissa on selvä pituusero ja ehdotti, että Arto alkaisi käyttää korotuspohjallista lyhyemmän jalan puolella. Tämä ratkaisu helpotti kävelyä, mutta muuten vaivat pysyivät ennallaan.
Tarkastaessani Arton jalkoja, havaitsin, että toinen tosiaankin näytti olevan toista lyhyempi. Toisaalta myös lantiossa oli virheasento eli toinen SI-nivel oli antanut periksi. Lantion epäsymmetrisesti kiertynyt asento vaikuttaa aina jalan näennäiseen pituuteen. Tällä kerralla lantion oikaisu ei poistanut jalkojen pituuseroa. Molemmat lonkat käsiteltyäni jalat kuitenkin olivat täsmälleen samanpituiset. Kerrottuani tästä Artolle hän ei itse oikein tahtonut uskoa asiaa todeksi, mutta noustuaan seisaalleen hän huomasi selvän eron aikaisempaan. Nyt hän ei enää tarvitse korotuspohjallista.

Iida

Iida on peruskoululainen, joka on jo jonkin aikaa käyttänyt korotuspohjallista. Jalkojen pituuseroksi oli arvioitu n. 2 cm, mikä tuntuu aika paljolta.

Tässäkin tapauksessa lantio oli hitusen kallellaan, mutta lonkassa oleva virheasento oli sitäkin suurempi. Lonkkien käsittelyn jälkeen jalat olivat samanpituiset, mutta hetken kuluttua asiaa tarkastellessani huomasin, että "lyhyemmän" jalan lihakset pyrkivät vetämään jalkaa lyhyemmäksi. Jalan lihasten rentouttamisen jälkeen jalka oli jälleen samanpituinen kuin toinenkin jalka.

Välittömästi käsittelyn jälkeen jalkojen pituusero tuntui Iidasta pienentyneen huomattavasti verrattuna siihen, mitä se oli ollut ennen käsittelyä. Pari viikkoa myöhemmin sain tilaisuuden tarkistaa, miltä jalat näyttävät. Jalkojen pituuseroa näytti olevan aavistuksen verran eli jotakuinkin 1-2 mm, joka on niin pieni ero, että sitä tuskin voi huomata. Iidakaan ei enää käytä korotuspohjallista.

Jaska

Jaska on vasta nelivuotias, mutta vanhemmat huomasivat hänen juoksussaan ja liikkumisessaan jotakin outoa. Myöhemmin myös tarkka neuvolatäti sanoi, että Jaskan jalkoja pitäsi tarkkailla - hän oli huomannut jotakin, mutta ei osannut tarkkaan sanoa mitä.

Näin nuori potilas vastaanotolla on harvinaisuus ja käsittely vaatii malttia, sillä nelivuotiaat ovat - usko pois - ujoja! Tässä tapauksessa tilannetta helpotti suuresti se, että Jaska on minulle jo entuudestaan tuttu nelivuotias. Pikainen tutkimus paljasti sen, että lantio oli kohdillaan, mutta lonkissa oli jotain vinksallaan. Toinen jalka nimittäin tuntui kiertyvän melko vapaasti asentoon, johon toinen jalka ei kiertynyt. Tämä näkyi myös jalkaterien asennosta. Noin viiden sekunnin hoidon jälkeen jalat olivat samanmittaiset. On turha toivoakaan, että tämänikäisellä riittäisi malttia varoa mitään, joten Jaskan lonkka ei tule pysymään "paikoillaan" kovin pitkään. Siksi vanhempien tuleekin tarkastaa joka ilta, että lonkat ovat kohdillaan, kun poika käy nukkumaan.

On huomattava, että korotuspohjallinen on eri kuin tukipohjallinen. Useatkin ihmiset ovat hyötyneet tukipohjallisen käytöstä. Kun vanha tukipohjallinen on hajonnut, onkin usein vaikeaa löytää tekijä, joka tekee täsmälleen samanlaisen tukipohjallisen vanhan tilalle. Sitä onkin sitten vaikeampi sanoa, olisiko tukipohjallista vaatineeseen tilaan voinut käsittelyllä mitenkään vaikuttaa.

Korotuspohjallisen tarkoitus sen sijaan on vaikuttaa jalkojen pituuseroon. Havaintojeni perusteella sanoisin, että tällaisia korotuksia ei kannata käyttää ennenkuin on varmuudella selvinnyt, ettei "vikaa" voida muutoin korjata. Korotus jalan alla ei poista virheasentoa, vaan saattaa johtaa uusiin ja yllätyksellisiin kuvioihin kehon mekaniikassa (jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen).