Kuntohoitaja
Timo Maaranen
Ajanvaraus 041 440 80 92
Viimeisin lisäys
9.7.2007
Arvi meni terveyskeskukseen, josta lääkäri passitti hänet ilman sen mittavampia tutkimuksia fysioterapiaan.
Fysioterapiassa Arvin jalkaa tutkittiin ja hänelle alettiin antaa jalkaan ultraääni- eli US-hoitoa (lämpöhoito) ja sähköhoitoa. Seitsemän käynnin jälkeen jalka oli aivan yhtä kipeä kuin ennenkin. Tässä vaiheessa Arvi joutui keskeyttämään hoidon pariksi kuukaudeksi.
Kun Arvi tuli fysioterapiaan uudestaan, hänet ohjattiin kuntohoitajaopiskelijan (minähän se) potilaaksi. Tutkin Arvin jalat ja huomasin, että jalkojen takaosan lihakset olivat hyvin kireällä. Potilaan tutkimisessa neuvonut fysioterapeutti ehdotti, että jalkoihin kannattaisi antaa ultraääntä ja sähköhoitoa. En kuitenkaan noudattanut ohjetta, vaan hieroin jalat, jonka jälkeen autoin jalkojen takaosien venyttelyssä. Hoidossa ei käytetty mitään laitteita.
Ensimmäisen hoitokerran jälkeen Arvi huomasi jalkansa olevan vielä kipeämpi kuin ennen. Saman päivän iltana hän kuitenkin yht'äkkiä tajusi, että jalassa pitkään ollut särky oli kadonnut. Toisen hoitokerran jälkeen Arvi huomasi, että jalka kipeytyy vain, jos hän seisoo liian pitkään kovalla betonilattialla. Kolmannen hoitokerran jälkeen jalka olikin jo tervehtynyt.
Lääkäri teki mielestäni oikean ratkaisun siinä, että ei turhaan hukannut aikaansa asian ihmettelyyn, vaan todettuaan, että kyseessä ei ollut varsinainen sairaus, lähetti potilaan fysioterapiaan.
Fysioterapiassa hoitoja annetaan kokemusteni mukaan mielellään erilaisilla laitteilla. Hoidoilla on kyllä selkeät perusteet ja tavoitteet, mutta usein nopeampi ja vaikuttavampi tulos voitaisiin savuttaa ns. tarttumalla härkää sarvista. Urheilutaustani takia aavistelin onnekkaasti, että Arvin ongelmat johtuivat kireistä lihaksista, mikä ainakin hoidon ja sen vaikuttavuuden perusteella pitikin paikkansa. Toisaalta tiesin, että aiemmat fysikaaliset hoidot eivät olleet tehonneet.
Kireät lihakset ovat monien vaivojen perussyy. Liian kireiden lihasten takia lihastasapaino järkkyy ja tästä seuraavien asento- ja ryhtivirheiden takia kehoa kuormitetaan väärin ja tämä puolestaan johtaa helposti rasitusvammoihin, nivelten kulumiin ja erilaisiin kiputiloihin.
Veikko ei tullut hoitooni kipeän polvensa takia, vaan hoidattamaan kipeytyneitä hartioitaan. Niskan ja hartiaseudun käsittelyn jälkeen aivan hoidon loppuvaiheissa puhe siirtyi Veikon kipeään polveen. Voisiko sille tehdä mitään? Aikaa ei ollut paljoa käytettävissä, mutta annoin polveen kuitenkin mobilisoivaa hierontaa muutaman minuutin ajan. Rutina tuntui hieman hellittävän ja polvea alkoi hieman kuumottaa. Kipukin väheni.
Seuraavana päivänä polvikipu oli ollut kovempi kuin aiemmin, mutta se alkoi vähetä iltaa kohden, kunnes katosi kokonaan. Sen jälkeen polvessa ei ole ollut kipua eikä rutinaakaan.
Mitä ihmettä tapahtui? Uskoakseni polven käsittely vaikutti nivelen aineenvaihduntaan. Aluksi polvi ärtyi ja tulehdusreaktio paheni väliaikaisesti, mutta sitten kehon omat korjaavat mekanismit paransivat tulehduksen ja sen myötä oireetkin katosivat.
Polvikipua on monenlaista. Useimmiten käsittely vähintäänkin lievittää kipua joksikin aikaa. Toisinaan polven kipu juontaa juurensa jalan tai lantion virheasennoista. Silloin polven käsittelyllä ei tunnu olevan paljoakaan merkitystä, sen sijaan esimerkiksi lantion alueen käsittely saattaa poistaa kivut kokonaan!
Hoitotyön vaikeus usein onkin siinä, että olemme tottuneet hoitamaan pelkkää kipua tai sitä aluetta, jolla kipu ilmenee. Kivun varsinainen aiheuttaja voi kuitenkin olla aivan muualla.